Today...

..Tähän hienoon sanaan  päättyy jokainen duunipäiväni, tosin tänään sain vapautuksen.
Mun ei tarvii enää raportoida päivän tapahtumia eteenpäin, joten goodbye today!

Aamun tekstailua ihanan ystävän kanssa
Ystävä -Nyt se haluaa nähdä jo taas huomen, se on ihan koukussa muhun, tai siis tarkennettuna meidän seksiin.
Minä -Ok, sulla on asiat hyvin,sä olet pantava.. äläkä puhu seksistä, tiedät mis tilas olen...
Y -..Yritän välttää just sitä vaaraa
M -Lauantaina nollaan koko viikon, täydellisesti!

Tätä tällasta jatku vielä hetki, kunnes havahduin et olen tosiaan töissä, hmm, kahvia ja vettä ja sitte yritin näyttää tekeväni jotain ja sitte lähdin röökille. Tupakka on varmaan parempi, kauniimpi, vai onko sille kaunista ilmaisua? Paha tapa jokatapauksessa joten rööki on tarpeeks inha sana.
Istuin auringossa ja sitten, PAM.  Niin hyvin ku olenki selviytynyt niin nyt se sitten taas tuli, ikävä.
Inhoon sitä tunnetta, kun on ikävä eikä sille voi mitään, tiedättekö?
Ikävä etkä nää toista, ikävä etkä voi siit sanoo...Tai voisit, mut se olis niinku liikaa, jos sitä kokoajan hokee tai ainakin, jos kerran viikossa sanoo, ni se on sitte jo ihan maximi.
Tai okei, kerran viikossakin on jo liikaa, kerran kahdessa viikossa, se on jo tosi vähän ja sitte sen vähänki voi vielä laittaa ihan minimiin tai oikeestaan nollaan eikä sanoa mitään.  Ettei vaan toista ahdista.
Niin, rakkaat, mua ahdistaa.

Töissä ja kaikki ajatukset täytyy keskittää nyt siihen, jos vähänkään lipsun niin heti ruotuun takas ja varmaan tiedätte miten helppoa se on. Nyt keskity ja sitte taas mennään.

Se oliski helppoa, komentaa itseään ja kaikki toimis, nyt et ajattele. Ok.
Unohda SE, ok.
Unohdettu. OK!!!


Sitte, duunipäivän lopuksi tulee viesti joltain jonka olet jo jättäny taakse. Muutamien hysteeristen itkukohtauksien jälkeen, ni nyt sitten TULEE IHAN VIESTIÄ!
-Moro, mites menee?
Vastaanko, en.  Vastaan.  EN!

Tekis mieli vastata et "Moro, kuule helvetin hyvin menee, kiitos kysymästä, mites sulla? Paska muutaman vuoden suhde vetelee viimisiään, koti myyntiin ja koirasta tapellaan?"
Tää kaikki oli siis ihan mun villiä mielikuvitusta, miten menee.

Todellisuudessa mulla itsellä menee todella tasaisen tappavan tylsästi, ok, aina jotain pientä kriisiä täytyy olla menossa, mutta nyt, eläisin mielellään onnellista elämää ku tätä ainaista hiton alamäkeä.
Tai ei se nyt alamäkeä ole, mut jotain sellasta kuitenkin. Ikinä kaikki ei ole hyvin, tai on, joo muistan et olen saattanut olla ihan muutaman tunninkin onnellinen. Aidosti onnellinen.
Mistä sitä sitte tulee onnelliseksi?
Tarviiko onneen aina toisia ihmisiä tai toisen ihmisen?
Voiko yksin, siis ihan yksin, olla onnellinen?
Ei kissaakoiraamiestälapsiasukua, ei mitään ja olet onnellinen?
En usko.

Tunnen erään vanhemman naisen joka on hyvin yksin, surullista. Hän sanoi kerran minulle, että voi, kun olisi joku joka ihan aidosti välittää, siis joku jota ihan oikeasti kiinnostaa onko hengissä vai ei.
Joku joka soittaa ja kysyy "mitä kuuluu?" ihan sen takia, että se ihan oikeesti kiinnostaa.
Kieltämättä tunsin piston sydämessäni. Istuin siinä pöydän ääressä ihan vaan omatuntoni takia, teen jotain hyvää, kun yritän pitää yhteyttä.
Ihan rehellisesti eihän mua kiinnostanut mitä hänelle kuului, ei tippaakaan, mutta aina kun käyn häntä tapaamassa(Kerran vuodessa...)niin voin sitten kaikille julistaa hyvyyttäni.
Hävettävän monta kertaa olen unohtanut tapaamiset tai unohtanut soittaa.
Mutta on tässä nyt muutakin tekemistä, omassakin elämässä ja siks en just tajuu et olen vielä ihan vapaaehtoisesti ottanut tavatakseni tätä yksinäistä ihmistä.
En ymmärrä.
Kun saisi omat asiat hoidettua ja ne omatkin vähät sukulaiset niin...Sitten, vois käydä haalimassa noita yksinäisiäkin.

Haluaisin sinut nyt tähän.
Lähelle.

Kyyneleet valuvat,
räkä.

Olet jossain, tietenkin olet.